Armon armoton voima

Ihmisen kyky itsepetokseen ja itsensä kannalta asioiden hyväksi selittämiseen on ylivertainen. Tehtyäämme jotain väärää on meillä taipumus lähteä taivuttamaan mielessämme asiaa siten, että lopulta syy olikin jossain muussa ja me olemme yhtäkkiä vain olosuhteiden uhreja.

Tämä johtaa ongelmaan, että parannuksen tekeminen omassa voimassa on todella hankalaa. Mitä paremmin osaat perustella itsellesi väärän oikeaksi, sitä kauemmas ajaudut tilanteen korjaamisesta. Vaikka kuinka päättäisi olla kiltti ja tehdä vain hyvää, lipsuminen siltä polulta on tavattoman helppoa. Ei auta, ihmismieli on perimmältään niin kiero, itsekäs ja itsepetokseen taipuvainen, ettei sitä omassa voimassa suorista.

Mikä neuvoksi? Asiaan on ainoastaan yksi tehokas ratkaisu: ylivertainen tuomari, jolta ei pysty salaamaan yhtään mitään.

Mieti poliisin ratsiaan jäänyttä rattijuoppoa, joka yrittää selittää että ’mitään en oo ottanu’ samalla, kun poliisi pitää kädessään alkometria jossa on lukemana 1,7 promillea. Rattijuopolla ei ole mahdollisuutta peitellä asiaa, sillä poliisilla on häneen nähden ylivertainen keino selvittää totuus. Hänellä ei ole mitään järkeä yrittää enää pyristellä pakoon tilanteesta, ainoa mitä hän voi tehdä on tunnustaa väärä teko.

Kokeillaanpa, ja otetaan ensimmäinen askel: luotetaan siihen että yläpuolellamme on Jumala, joka näkee kaiken ja tietää kaiken (eli pitää kädessään elämämme alkometriä). Tämän hyväksyminen voi olla aika kova paikka; hän näkee paitsi teot, myös motiivit niiden takana. On samalla kertaa ahdistavaa mutta toisaalta myös vapauttavaa ajatella, että koska mitään ei voi piilotella, voi asiat tunnustaa juuri sellaisena kun ne ovat. Kaunistelematta, yrittämättä hiukkaakaan vääritellä totuutta omaksi eduksi.

Ongelma on, että kuka uskaltaa ottaa ensimmäistä askelta? Eikös kannataa mielummin uskotella itselleen että mitään Jumalaa ei ole, jolloin asioiden tunnustamisen polulle ei tarvitse edes lähteä!

Onneksi on olemassa myös toinen askel, mutta sitä meidän ei tarvitse ottaa, vaan Jumala on ottanut sen meidän suuntaamme. Tämä askel oli Jeesus, jonka kuolema ja ylösnousemus toi meille armon! Armo on yksinkertaisesti sitä, että tunnustettuamme tekomme, motiivimme ja muut, voimme pyytää Jeesukselta niitä anteeksi.

Ja tiedätkö mitä? Me saamme ne anteeksi!

Tämä on kaiken ydin; meidän ei kannata piilotella mitään koska Jumala ne kuitenkin tietää, mutta kun tunnustamme kaiken (eli lopetamme itsepetoksen), saamme vapautuksen. Ei tietenkään juridista vapautusta, jos olet ryöstänyt pankin joudut silti lain edessä vastaamaan teostasi, mutta Jeesus on keino päästä itsepetoksen oravanpyörästä eroon.

Vaatii muuten harjoittelua olla tunnustamisen hetkellä vetämättä edes vähän kotiin päin ’…kyllä minä kaahasin ylinopeutta, mutta kun oli pakko keretä sinne ja sinne…’ Samoin alkuun itsetutkiskelu paljastaa enimmäkseen tehtyjä tekoja, mutta kohta huomaatkin saavasi itsesi kiinni paljon syvemmältä, ja lähdet kyseenalaistamaan omia motiivejasi ja arvojasi. Silloin olet aidosti oikealla tiellä!

Comments are closed.