Hokkuspokkus!

Tuon tuosta korviin kantautuu tapahtumia, joissa paikallaolijoiden mielestä on tapahtunut jotain yliluonnollista, ja asiaa selitetään Jumalan ihmeellä. Hieno juttu, mutta miksi sellaisia uutisia tuntuu tulevan niin harvoin ja miksei koskaan CNN:n TV-kamerat ole paikalla kuvaamassa niitä ihmeitä?

Toisin sanoen: miksi ihmeitä tapahtuu niin harvoin? Eikö Jumalaan uskominen olisi paljon helpompaa, jos jatkuvasti saisimme todistaa ihmeitä ympärillämme?

Ensimmäinen ongelma on, että uskooko tietty kansanosa siltikään? Skeptikot etsivät uupumatta luonnollisia selityksiä ’ihmeille’, ja vetoavat siihen että monet ilmiöt, joita raportoitiin vielä muutama vuosisata sitten ihmeinä, on pystytty selittämään nykytieteen keinoin luonnonjärjestykseen kuuluviksi tapahtumiksi (skeptikot puhuvat ns. ’aukkojen Jumalasta'; Jumalan ihmeillä selitetään kaikki sellaiset tapahtumat, joille ei löydy luonnollista selitystä, mutta heidän mukaansa Jumala pienenee koko ajan, koska tiede pystyy selittämään koko ajan enemmän ja enemmän ennen yliluonnollisina pidetyistä asioista).

Leikitään kuitenkin, että niitä Jumalan hokkuspokkus-ihmeitä alkaa tupsahtelemaan niin paljon, että kovimmankin skeption on pakko myöntää, että kyllä joku yläkerran heppu näitä leipoo. Eikös se olisi hyvä tavoitetila, kaikkien olisi helppo uskoa että Jumala on totta? Eikö?

Mieti vaikkapa työpaikallasi tilannetta, jossa teillä on hyvä tiimi ja asiat rullaavat mielestänne hyvin. Yhtäkkiä johtoporras ilmoittaa, että teille on nimetty uusi tiiminvetäjä, joku aivan ulkopuolinen heppu jostakin. Kuulemma tosi hyvä tyyppi ja kaikkea. Mikä mahtaa olla ensimmäinen reaktio? Tuskin hurraahuutoja. Enemmänkin uskon että reaktio on jonkinlainen kapinahenki; meillä on omat juttumme, tutut tiiminvetäjät. Yhtäkkiä jokin taho ilmoittaa että meillä onkin uusi johtaja, jonka valintaan emme itse ole päässeet vaikuttamaan. Eihän sellainen käy!! Painukoot takaisin sinne mistä tulikin!

Jos ihmiskunnalle ilmoitettaisiin, että tässäpä on teille Jumala ja pulinat pois, mitä luulette tapahtuvan? Hurraahuutoja vai kapinamielialaa? Itse kallistuisin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Asia vaan taitaa olla niin, että ihmismieli ei helposti hyväksy johtajaa, jonka valitaan ei ole päässyt vaikuttamaan.

Tämän valossa onkin helppo ymmärtää, miksi asia on niin kuin on; meidän on otettava ensimmäinen askel (nimitettäköön sitä mielikuvituksellisesti vaikka uskonaskeleeksi ;) Jumalan suuntaan, meidän tehtävämme on hyväksyä ensin Jumala. Ainoastaan tätä kautta mielemme on asettunut oikeaan tilaan vastaanottamaan sen kaiken muun, mistä kristinuskossa on kyse.

Tuon uskonaskeleen ottamisen jälkeen muuten tulet huomaamaan, että niitä ihmeitä (pieniä ja suuria) tapahtuu aivan jatkuvasti ympärillämme, mutta ne eivät pidä isoa meteliä itsestään ja kerjää huomiota osakseen.

Uskonaskel. Siitä ei tunnu pääsevän yli eikä ympäri.

Comments are closed.