Oikeudenmukaisuudesta

Kuinka helposti keskustelu kahvipöydässä kääntyykään johtajien ylisuuriin palkkoihin, eläkkeisiin ja ’kultaisiin kädenpuristuksiin’. Nämä ovat esimerkkejä tapauksista, joissa ihmisen oikeustajua koetellaan.

Ihmisellä on sisäänkirjoitettu vaatimus oikeudenmukaisuuteen. Valitettavasti maailma ei ole oikeudenmukainen. Ei tarvitse kun avata netti ja lukea vaikka päivän lööpit löytääkseen tukun esimerkkejä epäoikeudenmukaisuudesta, vaikkapa nyt sikariportaan ökypalkoista ja optioista.

Ongelma on, että oikeudenmukaisuus ei toteudu, ja sille pieni ihminen ei oikein mitään voi. Valitettavasti liian usein epäoikeudenmukaisuuden kokeminen aiheuttaa ihmisissä ikäviä tunteita; vihaa, kateutta ja katkeruutta. Tällaiset tunteet myrkyttävät helposti mieltä, ja seuraavat uutiset epäoikeudenmukaisuudesta (ja niitähän riittää) heittävät vain lisää vettä myllyyn. Kierre on valmis.

Kun keskustelu kääntyy tällaiseen ja kahvipöydässä ’lynkkausmieliala’ kasvaa, mitä jos keskustelu kiepsahtaisi päälaelleen? Mitä jos joku heittäisi seuraavan kysymyksen: ’Muistatteko vielä jostain uskonnontunnilta, mitä kristinusko sanoo oikeudenmukaisuudesta?’

Jeesus opetti, että jos joku lyö sinua poskelle, niin käännä hänelle toinenkin poski. Hetkinen! Mitä oikeudenmukaisuutta siinä on? Eikö lyöjän tule saada rangaistus? Jeesuksen mielestä ei. Entäpä kaikille tuttu Isä meidän -rukous: …niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet… Viesti on näissä ja monissa muissa evankeliumin kohdissa selvä: unohda vaatimuksesi oikeudenmukaisuudesta ja anna anteeksi.

Herää kysymys: Miksi pitäisi antaa epäoikeudenmukaisuus anteeksi? Yksinkertaisesti siksi, että niin on helpompi elää. Anteeksiannon kautta saamme mielenrauhan. Koski asia sitten ökypalkkoja, ystävän kurjaa käytöstä tai pomon pompottelua.

Ei tämä toki tarkoita, että asiat pitää hyväksyä! Mietitään vaikka, että ystäväsi on sanonut jotain tosi ikävästi, ja se on jäänyt kaivertamaan. Ensimmäinen mahdollisuus on mennä ystävän luokse ovet paukkuen ja antaa ystävän kuulla kunniansa! Silmä silmästä, solvaus solvauksesta! Se on oikeudenmukaista! Mitä luulet, onko tämä se paras keino ratkaista ongelma? Kokeillaanpa toista reittiä: annat anteeksi ystävän kurjat sanat. Päätät, että haluat sovintoa. Uskoisin että kun menet juttelemaan ystäväsi kanssa tapahtuneesta tällaisella mielentilalla, on keskustelu paljon rakentavampi ja ystävyys paremmin pelastettavissa.

Herää toinen kysymys: Miten voi antaa anteeksi? Eihän kukaan voi tuosta vain antaa anteeksi ja kuitata kaikkea.

No niin, nyt olemmekin kristinuskon ytimessä! Tämä on nimittäin ihan totta, meidän ihmisten on lähes mahdoton antaa anteeksi. Mutta eipä sitä tarvitsekaan tehdä yksin, sillä kristityllä on apuvoimia asiaan. Jeesus oli viisas opettaja ja opetti, miten meidän kuuluu käyttäytyä, mutta se oli vasta toinen puoli. Jeesus oli muutakin kuin pelkkä opettaja, hän sattui olemaan myös Jumalan poika. Tämä toinen puoli Jeesuksessa toi meille Jumalan armon. Sen myötä me saimme mahdollisuuden tunnustaa Jumalalle, että emme pysty vaikkapa anteeksiantoon omassa voimassamme, vaan tarvitsemme apua. Tätä avun pyytämistä kutsutaan toisella nimellä rukoukseksi.

Ohje anteeksiantoon: Anna anteeksi, tuntui miltä tuntui. Sitten laita kädet ristiin ja rukoile: Herra, haluan antaa anteeksi lähimmäiselleni, mutta en pysty siihen omassa voimassasi. Tule elämääni, ja auta minua voittamaan kielteiset tunteeni, jotta voisin elää niin kuin sinä opetat. Aamen.

En voi luvata mitään pikavoittoa. Kuitenkin sen tunnustaminen, että omassa voimassa ei paljoa voi tehdä, ja Jumalan suunnasta on apua saatavissa niin paljon kuin ikinä kehtaa pyytää, on se kuuluisa uskon askel. Eipä se tuon kummempi ole. Ensimmäinen askel on kuitenkin otettu!

Comments are closed.